Kestävää kehitystä ja maankäyttöä
Useissa urakoissa kuten esimerkiksi teidenkorjausten aikana, joudutaan vanhaa käyttökelpoista maata poistamaan ja ajamaan läjitysalueille.
Tämä maa sopii kuitenkin erinomaisesti täyttömaaksi esimerkiksi maatiloille, mökeille tai pihoihin.
Kierrätysmaalajit
Multamaa
Normaalia multaa, jota ei ole seulottu. Multa on pintamaana ja joukossa voi olla hieman hiekkaa ja pientä kiveä. Soveltuu erinomaisesti muun muassa:
• Täyttömaaksi pelloille
• Pihojen tasaukseen omakotitaloihin ja mökeille
• Maan muotojen muokkaukseen
Sekamaa
Sekalaista maata, jota ei pystytä tarkasti erottelemaan urakan aikana.
- Sopii hyvin vähemmän vaativiin yleistäyttöihin.
Sepeli
Pintamaan alla ollutta täyttömaata, jonka koko vaihtelee. Sepeli sopii erinomaisesti useaan paikkaan esimerkiksi:
•Täyttömaaksi pelloille
•Pihojen tasaukseen ja maan muotojen muokkaukseen
•Metsäteiden ja tai pienempien ajourien pohjaksi
Vastuullisuus
Kierrätysmaan liiketoiminta edistää ilmastonmuutoksen torjuntaa, luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä ja kiertotaloutta, varmistaen hyvinvoinnin ja elinmahdollisuudet niin nykyisille kuin tuleville sukupolville. Samalla luomme kestävää kasvua, joka hyödyttää asiakkaitamme, kumppaneitamme ja yhteiskuntaa kokonaisuudessaan.
Kuinka Kierrätysmaa.fi -palvelu toimii?
1. Etsi
Käytä Kierrätysmaa.fi -palvelun karttahakua ja etsi lähistöltäsi tarvitsemasi kierrätysmaa-aines.
2. Pyydä tarjous
Pyydä kierrätysmaa-aineksesta tarjous urakoitsijalta ja tee tilaus haluamaasi osoitteeseen.
3. Suorita maksu
Maksun suorittaminen tapahtuu palvelun kautta helposti ja turvallisesti.
4. Vastaanota
Voitte sopia urakoitsijan kanssa joustavasti kierrätysmaan toimituksen ja ajankohdan.
Osta tai myy kierrätysmaata
Tallenna tiedot järjestelmäämme, minkä jälkeen voit käyttää palveluamme.
Luo tili